perjantai 15. kesäkuuta 2012

Tyttö ja poika

Muutama viikko sitten koitti etukäteen valtavasti jännittämäni rakenneultra. Vauvat olivat täsmälleen samankokoisia ja mielestäni aika lailla samannäköisiäkin. Perusuteliaana ihmisenä halusin ilman muuta tietää vauvojen sukupuolet. Tuntui, että siten sikiöt jotenkin konkretisoituisivat ja inhmillistyisivät ja olisi mahdollista ryhtyä kuvittelemaan millaisia persoonia heistä saattaisi kasvaa.

Niin, meille on siis tulossa epäidenttiset kaksoset, tyttö ja poika. Kaverit onnittelivat, itsekin olin salaa toivonut tällaista yhdistelmää. Mutta ehkei olisi pitänyt, sillä hyvin työläitä aikoja taitaa olla edessä. Lastensuojelun asiakkaina olleita monikkoperheitä tarkastelleen tutkimuksen mukaan tyttö ja poika on nimittäin kaikkein raskain kaksosyhdistelmä. Vaikka monikkoperheet eivät joudukaan muita useammin turvautumaan lastensuojeluun, tyttö-poika -perheet ovat selvästi yliedustettuna niiden monikkoperheiden joukossa, jotka näin joutuvat tekemään. Syynä on useimmiten uupumus. Lisäksi tyttö-poika -parien tyttökaksoset ajautuvat useammin päihteiden väärinkäyttöön ja kouluongelmiin kuin sellaiset tytöt, joilla on samaa sukupuolta oleva kaksonen.

Syyt tähän ovat vähintäänkin mielenkiintoiset. Tutkijan mukaan tyttö-poika -yhdistelmän kasvattaminen saattaa nimittäin olla raskaampaa siksi, että vanhemmat eivät pysty toteuttamaan eri sukupuolta olevien kaksosten kanssa "kollektiivista" kasvatusmallia. Eli käytännössä kai pukemaan lapsia samanlaisiin potkupukuihin, laittamaan heitä samoihin harrastuksiin ja niin edelleen. Eri sukupuolta olevat kaksoset vaativat huomiota omina persooninaan voimakkaammin kuin samaa sukupuolta olevat.

Mitä tästä nyt pitäisi ajatella? Ehkei vielä mitään kummempaa. En ole tässä vaiheessa sitä mieltä, että tyttöjä ja poikia pitäisi välttämättä kasvattaa jotenkin eri tavalla, pikemminkin päinvastoin. Kun olin lapsi, leikin sujuvasti niin autoilla kuin barbeillakin meillä päivähoidossa käyneiden ikäisteni poikien kanssa. Olen muutenkin ollut aina aika sukupuoleton mitä tulee kiinnostuksen kohteisiini. Tämä ei tietenkään takaa sitä, että tulevat lapseni olisivat sellasia. Ehkä on tosiaan niin, että eri sukupuolta olevat kaksoset ovat persooniltaankin voimakkaammin toisistaan erottuvia, mutta minun on (tässä vaiheessa!) vaikeaa ymmärtää, miksi sen huomioon ottaminen tekisi kasvatuksesta jotenkin ratkaisevasti työläämpää.

1 kommentti:

  1. Mä toivoin kanssa tyttöä ja poikaa. Mua ahdisti ajatus, että jos tulee samaa sukupuolta, niin kaksosia kohdellaan yhtenä eikä erillisinä persoonina. No, vaikka kaks poikaa tuli, niin tuli tosi paljon muita syitä miksi ainakin vielä ovat olleet hyvin selkeesti eri tyypit.

    Luin kanssa paljon tuollasta tilastotietoa ja tutkimusta kaksosista ja monikkoperheistä raskausaikana. Joko oot löytänyt sen dokumentin missä kerrotaan, että kuinka paljon monikko perheissä on taloudellisia vaikeuksia, avioeroja, perheväkivaltaa jne verrattuna tavaperheisiin? Se oli hilpeetä lukemista...

    Ootteko muuten te löytäneet monikkovalmennukseen? Tai enpä tiedä mistä päin olette, että onko siellä moista edes tarjolla. Mutta kannattaa varmaan selvittää. Meille se ainakin oli tosi antoisa ja anto huomattavan paljon enemmän valmiuksia kaikkeen kun perus perhevalmennus.

    VastaaPoista