Muistoja ensimmäisestä ultrasta

Kärsin koko raskauden ensimmäisen kolmanneksen, noin viikolta 6 alkaen, voimakkaasta pahoinvoinnista ja väsymyksestä. Oksentelin ja laihduin kolmisen kiloa parissa kuukaudessa. Viikolla 7 sitten selvisi, miksi oireet olivat niinkin voimakkaat, kun kävin Bulevardin lääkärikeskuksessa ultraäänessä. Se maksoi tuhottomasti, mutta tavallaan kannatti - karmea olo sai selityksen ja oikeutuksen! Näin kirjoitin päiväkirjaani ystävänpäivänä, siis nelisen kuukautta sitten (yhtä hyvin siitä voisi olla vuosi, tai kaksi):

"Eilen kävin yksityisellä lääkäriasemalla varhaisultrassa. Tulos oli aikamoinen yllätys. Alkioita oli KAKSI. Odotan siis kaksosia. Ilmankos kaikki tuntuukin niin järkyttävän, eh, raskaalta. Nyt on menossa raskausviikko 7+0, joten kaikki on vielä hyvin riskialtista.

Kaikenlaisia kauhukuvia vilisee kyllä jo mielessä ja niitä on helppo lietsoa googlailemalla. Aika poikkeuksellista tämä on, vain 1,5% synnytyksistä on kaksossynnytyksiä. Alkavista raskauksista kai huomattavasti suurempi osa on kaksosraskauksia, mutta kaikki niistä eivät pääty onnellisesti. On kai tilastollisesti kai jonkin verran todennäköisempää, että kaksosraskaus päättyy toisen tai molempien sikiöiden menehtymiseen, kuin jos raskaus olisi normaali "yksöisraskaus". Myös ennenaikainen synnytys on tyypillistä kaksosraskauksille, samoin vauvojen pienipainoisuus.

Minua kiinnostaa nyt lähinnä, miten ihmeessä jaksan töissä tulevat kuukaudet. Voihan tietysti olla niinkin, että tämä keskeytyy alkuunsa, mutta silloinkin henkisiä jaksamisongelmia lienee tiedossa."

Olen näköjään ollut aika pessimistisellä mielellä - ehkä päivittäinen yökkäily oli ilmeni henkisenäkin pahoinvointina. Lääkäri kommentoi miten "huonon värinen" olin, heh... Jotenkin sen aistii tuosta merkinnästä!